maanantai 22. huhtikuuta 2013

Pehmeä omenapiirakka

Kävin viime viikolla kyläilemässä tuffalassa ja sain matkaan mukaan ihanan reseptin. Olen tätä piirakkaa syönyt niin monet kerrat hymyhuulilla pienenä, että nam. Piirakkaan voi laittaa omenoita, raparperia tai vaikka marjoja. Halutessaan ennen paistoa pinnalle voi ripotella mm. rahkaa. Tämä on hyvin yksinkertainen helppo piirakka, joka kuitenkin maistuu todella hyvältä ja vielä paremmalta vanilijakastikkeen kanssa.



Pehmeä omenapiirakka
1 uuninpellillinen

3 kananmunaa
2 dl sokeria
1 dl kermaa
100 g voita
4½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

n. 1 l omeapaloja/lohkoja
n. 3 dl sokeria
kanelia

1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Vuoraa uuninpelti leivinpaperilla. 
2. Sulata voi, anna jäähtyä hetki. Laita eri kulhoon munat ja sokeri ja vatkaa kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon kerma ja sulatettu voi. Sekoita.
3. Sekoita keskenään vehnäjauhot ja leivinjauhe. Lisää kuivataineet taikinaan ja sekoita hyvin. Levitä nuolijan avulla taikina pellille.
4. Sekoita kulhossa omeniin sokeri ja kaneli. Sokerin ja kanelin lopullinen määrä riippu hieman omista makunystyröistäsi. Kaada taikinan päälle.
5. Paista uunissa 25-30 minuuttia eli kunnes piirakka on kauniin kullanruskea. Anna jäähtyä. Leikkaa neliöiksi ja tarjoile vanilijakastikkeen tai vanilijajäätelön kera.








Kunnon pala kumpaakin!

Makoisaa maanantaita kaikille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti