tiistai 5. maaliskuuta 2013

Tuulihatut valkosuklaatäytteellä

Nyt oli vihdoin tarpeen tehdä ensimmäisen kerran tuulihattuja. Ihan siksi, että halusin ja koska harjoitus tekee mestarin. Ja koska ne ovat aina minua kiehtoneet :D Yllätyin, että ne olivat niin helppoja tehdä tai siteen minulla oli aloittelijan tuuria. Reseptiin yhdistelin Kinuskikissan ja Ullan ohjetta.

2 dl vettä
75 g voita
1 ½ dl vehnäjauhoja
3 kananmunaa
½ tl leivinjauhetta

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen, valmistele yksi uunipelli ja pursotuspussi tähtityllalla.
1. Sulata voi kattilassa ja lisää vesi.
2. Lisää vehnäjauhot ja sekoita oikein kovasti puulusikalla. Taikinasta tulee paksua ja sen pitää irrota kattilan reunoista. 
3. Ota kattila pois liedeltä. Lisää kananmunat yksitellen aina sekoittaen jokainen hyvin taikinan joukkoon. Viimeisen kananmunan kanssa lisää leivinjauhe.
4. Laita taikina pursotuspussiin (voit käyttää myös kahta lusikkaa) ja pursota pellille nättejä tuulihattuja. Huomaa jättää tarpeeksi väliä, koska tuulihatut paisuvat uunissa paljon.
5. Paista tuulihattuja 20 minuuttia. 

JOs uunista ottaessa tuulihatut lässähtävät, niin ne eivät olleet vielä kypsiä. Minun tuulihatut olivat hieman epämuodostuneita, koska en pursottanut taikinaa.






Täyte

2 dl vispikermaa
130 g valkosuklaata
1 tl vanilijasokeria

1. Sulata suklaa varoen mikrossa tai vesihauteessa.
2. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon vanilijasokeri.
3. Sekoita kermavaahto ja sula valkosuklaa yhteen.
4. Täytä tuulihatut.

Namnam! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti