torstai 17. tammikuuta 2013

Patonkia

Ah, tämä ranskalaiseksi herkuksi leimattu leipä vaatii leipojaltaan kärsivällisyyttä. Tosin patonki on alunperin Itävaltalaista perua. Aluksi täytyy tehdä juuri ja kohottaa sitä ainakin neljä tuntia tai yön yli jääkaapissa sen lisäksi seuraavien työvaiheiden jälkeen taikinaa kohotetaan vielä n. 2,5 tuntia. Otin reseptin iki-ihanalta Leila Lindholmilta. Ohjeen löydät täältä. Resepti on kirjoitettu toisella kotimaisella, mutta se on melko helppoa tekstiä. Älkää huoliko. Tulee samalla kivasti kertailtua :D

Tuntuu, että olen alkanut myöntämään jotain melkein joka postauksessani, joten teen sen nytkin. Olen aivan käsittöttättömän ihastunut tuohon Leilaan. Olen tuijottanut kaikki tarjolla olevat jaksot ruutu.fi:stä  ja odotan jo ensi perjantaita aivan täydellä innolla. Sen lisäksi, että Leilan tv-ohjelma on mitä parhain, myös hänen netti sivunsa ovat hyödylliset. Menee tähän osoitteeseen löytää kaiken ja enemmän. Varsinkin jos tykkää romanttisesta retro tyylistä. Uu jee! Niin kuin jo Facebookiin ehdin jakamaan tuon osoitteen ja kommentoimaan sitä, että onneksi minulla ei ole visaa. Niin se vain nyt on. :)

Nyt on patongit valmiit. Niistä olisi saanut tulla ilmavampia, mutta tuhtius varmasti johtuu siitä, että en ehtinyt nostattamaan niin paljon kuin ohje neuvoi. Olisi siis kannattanut laittaa juuri jo eilen illalla tekeytymään. Ensi kerralla sitten. Hyvän makuisia ja näköisiä niistä kuitenkin tuli!

Juuri tekytyy.


On se alustaminen rankkaa.


Valmis!


Namnam!

Ei kuin kokeilemaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti