lauantai 10. marraskuuta 2012

Puolukkapuuroa ja suunnittelua

Onko parempaa tapaa viettää lauantain alkuiltaa, kuin nauttia hieman puolukkapuuroa ja suunnitella tulevia juhlia. Ehkä jonkun mielestä ei ole, mutta omasta mielestäni on hyvin virkistävää välillä olla yksin viikonloppuiltana ja tehdä omia juttuja. Tietenkin tässä kaiken lomassa seuraan Top Gearia ja ihmettelen herrojen hulluuksia. Tuli muuten mieleeni, että miksi te kutsutte puolukkapuuroa? Olen kuullut joitakin versioita mm. lappapuuro ja traktoripuuro. Löytyykö parempia tai kummallisempia?

Puolukat porisee.

Namnam.

Parasta hieman lämpimänä kylmän maidon kanssa.


ONGELMA tällä hetkellä on kuitenkin se tällä hetkellä, että suunnittelu on hankalaa. Ainahan se on. Tiedän kuitenkin sen, että kahvipöydän keskipisteeksi tulee kolmen kerroksen kakku. Ainoa hankaluus siinä on se, että en löydä mistään halkaisialtaan 10 cm vuokaa. Täytynee vain improvisoida sitten hieman kakun koon suhteen. Muut ajatukset kakun suhteen ovat: marsipaanikuorrutus, mansikkahyydyketäyte. Mietein sitäkin, että alin kerros olisi suklaakakku ja kaksi ylimpää olisivat perinteisiä sokerikakkuja. No,  katsotaan. Kaikkein vaikeinosuus tulee olemaan, vuoka ongelman jälkeen, koristelu. Toisaalta tuntuu, että haukkasen liian suuren palan, jos heti alan leipomaan monikerroksista kakkua. Toisaalta joskus sekin ensimmäinen kerta tulee. Aargh! Mutta hei! Nyt kun paremmin tässä samalla syvennyn asiaan, niin löytyy mainioita ohjeita ja vinkkejä juuri tuohon vuokaongelmaan. Kerron sitten mitä itse tein.

Juhliin tulee myös toinen kakku lapsia varten. Siihen on tietty toive juhlakalulta: Batman! Muita ajatuksia, mitä olen ajatellut leipoa on pikkuleipiä, nugatkakku, kuppikakkuja/bebejä, pullaa. Voi olla liikaakin. Vieraita tulee noin 40, joten sortteja mielestänii saa olla tarpeeksi, mutta niissä olisi hyvä olla jokin yhteys toisiinsa, ken ties.

Ensi keskiviikkoon asti voi antaa vinkkejä ja ehdotuksia, kahvipöydän suhteen! Ehdottomasti, jos vain jotain tupsahtaa teille mieleen!  


perjantai 9. marraskuuta 2012

Pikkuleivät

Näin perjantain ratoksi ja uusintatentin kunniaksi päätin leipoa pari satsia pikkuleipiä. Ja siksi, että vierasvarat olivat lopuillaan. Nyt vain kaikki kylään! Tämän yksinkertaisempia ja helpompia leipomuksia saa hakemalla hakea. Ohjeen näihin otin Kodin Suuresta Leivontakirjasta. Ohjeessa pikkuleivät pursotetaan, mutta minun taikina oli niin paksua, että pursottaminen ei onnistunut kunnolla. Sama homma kuin viime kerrallakin. Annoin jopa leivontamargariinin lämmetä huoneenlämmössä yli puoli tuntia. Kai olisi pitänyt odottaa kauemmin. Tein kahta eri versiota, toiset "normaaleja" ja toiset kaakaoisia.

Äidin pursokkeet

200 g voita
1 ½ dl sokeria
1 muna
3 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria

Suklaa-pursokkeet

200 g voita 
1 ½ dl sokeria
 1 muna
1 1/4 dl perunajauhoja
2 dl vehnäjauhoja
½ dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria

Koristelu

Pikkuleivät voit koristella mm. kirsikoilla, manteleilla, raesokerilla, strösseleillä tai nonparelleilla.

1. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi.
2. Lisää muna vatkaamalla.
3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon. (Suklaaversiossa kuivataineet kannattaa sihdata joukkoon.)
4. Pursota taikinasta leivinpaperille haluamiasi kuvioita tai muotoile pikkuleivät vaikka käyttämällä lusikoita apunasi. Koristele halutessasi. 
5. Paista pikkuleipiä uunin keskitasossa 8-12 minuuttia 200 asteessa. Pikkuleivät saa saada hieman väriä ollessaan uunissa. 


Uunituoreet







Suklaiset keksit olisivat saaneet olla hieman kauemmin uunissa.

Ilman suurempia konsteja saa mahtavan maukkaita pikkuleipiä. Kannattaa kokeilla. Seuraavaksi täytyy toden teolla alkaa pohtimaan, että mitä ensi viikon sunnintaina tarjotaan J:n valmistujaisjuhlien kahvipöydässä. Ensimmäinen suuri koitos KirsikkaLeipirille! 

Hyvää viikonloppua kaikille!

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

1- vuotis synttärikakku

Kukkuluuruu!

Taisin jo luvata kakusta kuvat sunnuntaiksi, mutta ei se ihan toteutunut. Koska minulla on tälläinen "nuoruusiän dementia" niin unohdin tietenkin ottaa oman kameran juhliin mukaan. Onneksi tässä nyky-yhteiskunnassa usein kännyköissä on myös kamera. Toisissa parempi kuin minun omassani. Tämän takia sain hienosti otettua J:n "Sepolla" kivat kuvat kakusta. Vielä sen kerran sanon, että ainoastaan kakun koristelu oli minun tekosiani. En toki tarkoita, että sisukset olisivat olleet jotenkin puutteelliset verrattuna ulkokuoreen. Kakku oli erinomaisesti täytetty itsetehdyllä omenahillolla ja Somerolaisilla vadelmilla sekä kermavaahdolla. Namnam!










Tunnelmallista iltaa, pysykää suojassa tuulelta ja nauttikaa kynttilänvalosta! 

perjantai 2. marraskuuta 2012

Esimakua

Sunnuntaina menemme 1v. synttärijuhliin! Tein jo tänään hyvissä ajoin pikkuneidin kakkuun koristeet. Teeman värinä on tietenkin vaaleanpunainen. Joukkoon eksyi hieman valkoista ja lehtien mukana vihreää. Koristeiden pääosassa on kuusi noppaa joihin tulee lukemaan syntymäpääiväsankarin nimi. Noppien lisäksi tein kukkasia, lehtiä ja 1v. Kaikki punainen ja vihreä on marsipaania ja valkoiset osat ovat sokerimassaa. En ole vielä kyennyt päättämään, että teenkö noppiin kirjaimet pikeerillä vai sokerimassalla...Hmm.. Saatte kurkistaa hieman tekovaiheeseen ja myöhemmin näytän koko lopputuloksen. 

Kukat kuivumassa




Nimikko-Nopat

Vasemmalla kuvassa on myös rusetti kuivumassa, mutta saa nähdä onnistuuko se..

Apurit


torstai 1. marraskuuta 2012

Deutchland!

Guten tag!
Hahaa, täällä taas. Frankfurtin matka oli mitä onnistunein. Marathon- kokemus oli upea ja nyt sen katsojana kokeneena, laitan lenkkarit takaisin jalkaan ja suunnistan juoksupoluille. Toivottavasti tällä kertaa jalat kestää! Tämänkertaisen Frankfurt marathonin voitto aika oli 2:06:08. Hmmm.... Jos te haluatte katsella tapahtuman kuvia, niin voitte tehdä sen täällä. Osallistujia oli 25000. Siellä oli tunnelma niin korkealla, että ei sitä pysty kunnolla sanoin välittämään.
Lauantai: 

Matkustus
Hotellille kävellen
Marathonmessut
Syömään 
Sleep.

Sunnuntai:
Herätys 6.30
Aamupala
Sulattelu
Ajoissa lähtö marathonin lähtöpaikalle
J juoksee, me muut käveltiin kaupungilla ja bongailtiin J 3 kertaa reitiltä. Asteita pihallla oli noin 5C.
Juoksun jälkeen takaisin hotellille hetkeksi lepäämään.
Syömään
Kävelyä joenrannassa
Pieni kissatappelu
Kaupankautta hotellille nukkumaan.

Maanantai: 
Herätys, aamupala jne
KAUPUNGILLE SHOPPAILEMAAN, ostin housut ja kengät
Syötiin, harmi kun ei löydetty kunnollista kahvila-konditoriaa!
Kierreltiin lisää kaupunkia
Ei muista enempää

Sunnuntai:
Chek-out
Takaisin kaupungille, etsittiin korkeinta kohtaa, ei löytynyt
Tekniikka museo, joka oli hieman kyseenalainen (ymmärrätte kuvista)
Supermättöä ensin KFC ja sitten Burger King ja vielä salmiakkia myöhemmin, oli ainakin verenpaineet kohdallaan.
Lentokentälle ja kotiin.

Kuvia mahdollissti tulee vielä lisää!


Ooppera-talo


Unelma.

Kirsikkatorttu

Schokolad-coffee.

Mmm.. mansikkaa

Frankfurt illalla


Rahkatorttu



Mandariini-rahkatorttu

Kaikki neljä samankokista palaa pitäisi mahtua tuohon neliöön.

Miksi miehet pitävät tekniikasta?

Nimenomaan.

Retkikunta.