keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Kahden pohjan kakku

Viime päivityksestä on aivan liian kauan aikaa! OIkein nolottaa, kun on jäänyt päivitykset roikkumaan. Kaikennäköistä olen kyllä leiponut. Laitan niitä pikkuhiljaa nyt tänne.

Viime sunnuntaina juhlittiin serkkuni 18-vuotis syntymäpäiviä ja sain tehdä hänelle kakun. Serkkuni ei ole mikään maailman tyttömäisin, joten värit on  valittu sen mukaan. Hän antoi minulle vapaat kädet ja ainoa kriteeri oli, että ei saa olla banaania. Koska vieraita ei ollut kovin paljoa, niin tein 20cm halkaisijaltaa kakun. Katsotaan mitä sitten oikein tein... Muistakaa vaan valmistaa käyttämänne koristeet ajoissa jo ennen kakun leipomista.



Punainen kakkupohja
20 cm

4 (isoa) kananmunaa
160 g sokeria
80 g vehnäjauhoja 
80 g perunajauhoja
½-1 tl leivinjauhetta
n. 1 dl mustikoita ja/tai vadelmia
punaista elintarvikeväriä

Kaakaokakkupohja
20 cm

4 (isoa) kananmunaa
160 g sokeria
30 g kaakaojauhetta
65 g vehnäjauhoja
65 g perunajauhoja
½-1 dl leivinjauhetta

Valmista molemmat kakkupohjat samalla menetelmällä. 

1. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Vuoraa ja voitele 20cm kakkuvuoka leivinpaperilla.
2. Laita munat ja sokeri kulhoon ja vatkaa sähkövatkaimella vaaleaksi ja kovahkoksi vaahdoksi.
3. Sekoita kaikki jauhot keskenään. 
4. Kaada 1/3 jauhoista vaahtoon siivilän läpi ja sekoita lastalla varoen. Lisää jauhot kolmessa osassa.
5. Punaiseen kakkupohjaan lisää vielä  elintarvikeväri ja marjat. Sekoita varoen. 
6. Paista kakkuja uunin alatasolla 45 min. Anna jäähtyä ensin noin 10 min vuoassa ja sitten kumoa ritilälle jäähtymään kokonaan. 
7. Kun kakut ovat jäähtyneet leikkaa ne kolmeen kerrokseen.


Vanilijakreemi
täytteeseen ja murukuorrutukseen

700 g voita
1,2 kg tomusokeria
2-4 vanilijatangon siemenet

1. Laita voi  kulhoon ja pehmennä sitä sähkövatkaimella vatkaamalla. 
2. Lisää tomusokeri. Vatkaa ensin hiljaisella ja käännä sitten kovalle teholle ja sekoita kunnes ainekset yhdistyvät.
3. Lisää vanilijansiemenet.

Mitä kauemmin vatkaat kreemiä, sitä kuohkeampaa siitä tulee.

Suklaa ganache
täytteeseen, jää yli, puoletkin riittää...

1,25 dl kuohukermaa
250 g voita
500 g tummaasuklaata

Mansikoita tai persikoita 


1. Kiehauta kerma kattilassa.
2. Laita suklaa ja voi yhdessä toiseen astiaan/kattilaan ja "esisulata". Älä anna sulaa kokonaan.
3. Kaada kaikki ainekset samaan astiaan ja sekoita puulusikalla, kunnes seos on hyvin sekoittunut ja kiiltävää. Jätä odottamaan.

Ala kokoamaan kakkua. Käytä kostutukseen esim. maitoa (ei tarvi kostuttaa paljoa). 


Aseta alin kerros tarjoilualustalle. Kostuta, pursota vanilijakreemiä kerroksen reunoille ja lusikoi renkaan sisään suklaa ganachea. Suklaan päälle voit halutessasi pilputa esim. mansikoita tai itse käytin persikoita.


Nosta toinen kerros paikalleen. Kostuta, pursota vanilijakreemiä koko kerrokselle ja tasoita hieman. Nosta kolmas kerros paikalleen.


Jatka samaan malliin, kunnes olet saanut kaikki kuusi kerrosta paikalleen. 


Valmiiksi täytetty kakku.


Levitä lastalla tai palettiveitsellä kakun pinnalle vanilijakreemiä. Tee pinnasta mahdollisimman tasainen. Sen ei kuitenkaan tarvitse olla täydellisen sileä, koska päälle tulee vielä sokerimassa.


Laita kakku jääkaappiin siksi aikaa kun kaulit ja halutessasi värjäät (pastavärillä) sokerimassan. Muista käyttää kaulitessasi paljon tomusokeria, ettei massa tartu kiinni alustaan. Kauli massa noin 0,3-0,5mm paksuiseksi. Itselläni kävi niin, että massasta ei tullut maailman silein :D Kiinnitä koristeet vedellä tai kreemillä. 
Valmis kakku!


















Tarjoile ja nauti!

2 kommenttia: